MIKSI ITSETUHON TIE KIINNOSTI NIIN PALJON ENEMMÄN, KUIN NS. NORMAALI ELÄMÄ?

Heittäytyessään kohti sitä, mitä ei tiedä joutuu henkilö hetken aikaa riippumaan loputtoman Armon varassa, sillä miksi muuksi voi kutsua sitä, jota ei saa kiinni, jota ei ymmärrä, jonka aistii jotenkin, mutta joka ei mitään paljasta ja joka panee sinut etsimään välitiloja, jossa lainalaisuudet eivät päde ja on pakko turvautua ei - mihinkään – ja silloin, vain silloin hetken ajan saa välähdyksen Ikuisuudesta ja toivoo sen hetken, että se jokin ottaisi vastaansa, eikä enää tarvitsisi olettaa, kokea, etsiä, hengittää, rakastella, juoda vetää huumeita tms.

Täydellisen antautumisen kaipuu. Katoamisen Mysteeri.
Suloinen Itsetuho!

Yksi ainoa Sallyn krapulassa esittämä aforismi sitä ympäröivine tunnetiloineen ylittää koko Kulttuurimme tähänastiset saavutukset, mutta miten sitä voisi todistaa epäilevälle mielelle, joka hakee Kulttuurista ja Olemassaolosta jotain muuta tarkoitusta, kuin Rakkauden Ikuiset Hetket. Kiitos niistä.

Noita hetkiä ei koskaan voi liittää Kulttuuriin, ei ennen kuin Kulttuuri on lopullisesti Tuhottu (joka on ehkä syvin tarkoitukseni) ja Olemassaolo on muuttunut Olemassaolon Taiteeksi..

Oppilas tulee Zen - mestarin luo ja kysyy tältä: ” mestari minulla on sellainen ja sellainen vaiva ja tunnen niin ja niin, miten voisin saavuttaa Buddhan (tilan) oi Mestari?
Mestari katsahtaa oppilaaseen ja kysyy polvistuneelta oppilaalta - minkä avulla tiedät tuon kaiken? Oppilas nostaa päätään ihmettelevän näköisenä
” Mitä tarkoitatte oi Mestari ”
Mestari kysyy edelleen tiukkaan sävyyn: ” minkä avulla tiedät, että sinulla on sellainen ja sellainen vaiva ja tunnet niin ja niin? ”

Oppilas sanoo hämmentyneenä: ” en ymmärrä Mestari! ”

Mestari sanoo toiselle palvelijalleen: ” potki tuo typerä koira ulos täältä - hän ei totisesti ansaitse Buddhan tilaa ”

Tämä älykkäälle lukijalle riittää perusteluiksi.
Muille muuta, tai sitten ei.

© Petri Hakkarainen

THE ART OF EXISTENCE - JULISTUS

Julistan ihmiskunnan lopullisen Renessanssin tulleeksi ja me olimme sen Ensimmäiset Airueet. Epäilkööt epäilijät muut iloitkoon! Miten me olisimme muuten voineet olla, kuin yhtä inhimillisiä, kuin kaikki tekin, sehän on rakkauden laki, sillä Jumalissa ei ole Inhimillisyyttä, ne vain toteuttavat Jumalaista luontoaan, kuten eläimetkin, mutta ihmisen erehdykseen syntyminen edellytti meiltä samaa houkan roolia, kuin teiltäkin!

Me vain olimme sormituntuman päässä ihmeestä ja tiedostamatta tiedostimme sen ja niin meistä tuli Olemassaolon Taidetta.

Perustelu: Sanon tämän, siksi se on Totta.

Siihen ei ole enää mitään lisättävää tai sitten olette Ateisteja, ettekä usko Täydellisyyteen ja Ihmeisiin. Julistaudun Itse Ihmeeksi.
Olen.

Floyd Superstarin magneettinen laskelmoitu viehätysvoima olisi kalventanut Eddie Sedgwickin - me muut olimme ehkä himmeämpiä ulkoiselta loistoltamme, mutta olimme kaikessa Pop - Art - maisessa keinotekoisuudessamme niin ihanasti omia itsejämme.

Miten kaunista kaikki onkaan - miten kaunista kaikki olikaan.

Ei ole keinoa kirjoittaa, ei muistoa, ei valokuvaa - olen olemassa, kaikki on tapahtunut ja nyt sen utu leijuu jossain savuverhon kaltaisena, mutta Olemassaolon Taiteen Täydellistä Julistamista ei voida enää estää, sillä se tapahtui kaikkialla yhtäaikaa, niin kuin kaikki muukin, mutta kun Tietoisuuden Kaikkiallista Olevaisuutta ei Kristillisessä Kulttuurissa tunnusteta saati sitten Itsen kautta tunneta voi vain vakuuttaa aistielimille ja katoavalle järjelle, että Kultainen Aikakausi on jo täällä - me olimme sen runollisia alkumetrejä; Timanttikoiria ja Kulkijoita, joita Tuuli kuljetti; joku voisi pilkallisesti sanoa, että nämä olivat vain ajallemme tyypillisiä Rock n Roll unelmia, mutta tämä asia ei ole näin, sillä meidät valtasi varmuus - jokin, joka ylitti epäilyt ja hetken aikaa olimme Enkelten joukossa, jossa epäilystä ei esiinny.
Amen.

Kukaan ei voi enää teoretisoida tämän jälkeen - kun Olemassaolon Manifesti kuullaan ihmiskunta huokaa syvään helpotuksesta ja sanoo; kiitos, Totuus tekee meidät Vapaiksi, sillä meillä on kaikilla ollut sydämissämme tunne, että pyyteetön Olemassaolon hyväksyminen on Rakkautta, joka taas on Jumala - Itse, mutta sen todistelun loppuminen on Uskonnon loppuminen ja käsitteiden sammuminen ja Teologit lakaistaan, kuin pölyhiukkaset Ymmärryksen Portailta ja Veljeys koittaa jälleen.

Me olimme Totta ja se alkoi silloin, koska se ilmaantui silloin; epäilisin jos väittäisin, ettei näin ole (miten voi kukaan tätä kiistää ? )

Silloin (niin kuin on tietysti aina ollutkin) huomaamme, että se, mitä olemme kutsuneet Kulttuuriksi ei koskaan olekaan ollut sitä vaan Kävely, Haistelu ja Ihmettely ovat Jumalaisia tekoja, joita Rakkaus suorittaa.

( Reflektoivan Tietoisuuden katoamista ei voi käsittää, sillä silloin ei ole enää ketään, joka voi käsittää, mutta kaikki ON jälleen )

Ihmeiden ihme, että neljä täydellisen erilaista yksilöä istuu Veljellisessä Ymmärryksessä keskenään ja keskustelee kokaiinin siivittämänä maailmankaikkeuden ihmeistä.

Vaivanamme ovat haaskalinnut ja näpertäjät, joiden täytyy kilpailla ja sillä tavalla kukistaa jokainen luonnollisen, jumalaisen lahjakkuuden ilmentymä, sillä jokainen tällainen ilmentymä katoaa heti, kun siihen suuntaa Epäilevän Katseen tai Analyyttisen Älyn pistoksen. Te ette voi koskaan kiistää sen Rakkauden Olemassaoloa !

Katso ruohoa, kun se heiluu tuulessa:
Missä kohdassa voit analysoida sen liikettä - katso tiiviisti ja ymmärrä - kaikki asiat ovat ihmeitä - niin myös me neljä ratsastajaa, joita Olemassaolo kuljetti.( Sally, Floyd, Delay, ilman teitä ei olisi mahdollista puhua Veljeydestä, vaikka Aika onkin pyyhkinyt ylitsemme )

Usein Helsingissä istuessamme Floyd Superstarin kanssa tunsimme, kuinka Kultainen Kupu laskettiin päällemme ja meidät eristettiin muista ihmisistä, jollain näkymättömällä, mutta silti olevaisella sillä sen tunsi ja joskus jopa näkikin ”sisäisillä” silmillään ja ihmiset katsoivat puoleemme oudoksuen - tuolloin huumaava rakkauden ja onnen tunne valtasi meidät ja tiesimme olevamme Jumalan Poikia.

Kutsuimme tuota salaperäistä alkuvoimaa tai mysteeriä Businekseksi, ettemme olisi tahranneet sitä kirkollisilla ulosteilla tai uskonnollisilla käsitteillä.

© Petri Hakkarainen

Flashback

Floyd Superstar, Pete Europa, Grandma Delay ja Sally Flesh istuivat Amsterdamissa yhdessä huoneessa, joka oli täynnään nuoruuden etsivää rakkautta ja antaumuksen paloa - koska näillä henkilöillä ei ollut mitään epäilyjä siitä, etteivätkö he olisi olleet Neroja he olivat Neroja - vaikkakin Rakkauden Ylenpalttisuus sai joskus Delayn epäilemään, sillä hän tutkiskeli syvällä sielunsa saloja, eikä usein ollut valmis avautumaan Rakkauden Hyökyaaltoihin.

Keskustelut kulkivat spiraaleina, noudattaen vanhaa, ehkä ikuista muotoa, jolloin maailmalla ei ollut vielä rationaalisia rajoja. Yhtä, yhdessä, samanarvoisina, etsien, hakien, luodaten, heijastaen - mysteerin kutkuttavalla äärellä tuo pieni heimo hengitti Rakkauden Usvaa. Merkille pantiin: oli syntymässä Uusi Taide, Uusi Aikakausi, jonka Profeettoja he tulisivat olemaan. Uusi Taide oli nimeltään: The Art of Existence ja se oli lopullisuuden taidemuoto, sillä sen syntymän ja julistamisen jälkeen ei olisi enää mitään mitä pitäisi tehdä, puhua tai esittää.

Me julistimme itsemme TÄYDELLISEKSI TAITEEKSI!

Tämä oli alku Suomalaisessa Kulttuurissa, kuten myös Maailmalla syntyvälle uudelle Aikakaudelle, jolle ominaista olisi Olemassaolo Täydellisenä Itsenään.

Muinaiset Näkijät kutsuivat tuota aikaa Valaistumisen Ajaksi tai toiset sanoivat sitä Vesimiehen Ajaksi, mutta me löysimme sen ensimmäisinä, otimme haltuun sen ytimen, jota emme voineet ottaa haltuun ja muutuimme Timanttikoirista Liskojen Kautta Täydelliseksi Taiteeksi; älkööt kukaan pilkatko tai epäilkö, sillä me palautamme Teille Ihmiskunnan alkuperäisen kauneuden ja arvon joka on: OLLA OLEMASSA.

Vailla erillistä näyttöä, nimeä tai taidemuotoa me rakastimme toisiamme ja keskustelimme Hengessä ja Rakkauden tilassa ja parveilimme kuin kärpäset innokkaina Täydellisyyden ympärillä. Ollen sitä, mutta vielä ehkä täysin käsittämättä sitä.( oikea ilmaisu: luopua sen käsittämisen tarpeesta )

Toiset sanoivat, että meidän läsnäolomme oli sietämätön, sitä ei voinut joskus kestää - me murskasimme ihmisiltä heidän suojakuorensa laiskojen haukotteluiden säestyksellä ja syöksimme heidät alkupimeyteen näkemään oman typerän näennäisyytensä toivottomuuden.

Rajoittamattoman Rakkauden Voima

© Petri Hakkarainen

Helsinki

80 - luvun alku oli kuin jonkinlainen helminauhan nauha – sen avoin pää odotti valmiina erilaisia helmiä ja niitä alkoi sitten uuden vapautumisen myötä pujottautua yhteen. On vaikea sanoa mikä se maaginen tai magneettinen voima oli joka veti niin paljon erilaisia ihmisiä silloin yhteen.

En tiedä mitään muuta aikaa Helsingissä, jossa juhlimassa olisi yhtä aikaa käynyt rokkareita, punkkareita, teddy – poikia, futuristeja, näyttelijöitä, taiteilijoita, tanssijoita, teatteri – ihmisiä, poliitikkoja prätkäjätkiä ja järjestöihmisiä – designereiden ja opiskelijoiden ohella… 1982 alkaneissa Lepakon Yöbileissä kaikki nämä erilaiset ihmisryhmät juhlivat suurin piirtein sulassa sovussa… siis, tarkoitan että siihen astihan Helsinki oli ollut paikka, jossa jokaisella nakkikioskilla yöllä tapeltiin ja niissä muutamassa diskossa, joita oli sai pelätä jos kulki vaaleissa housuissa tai valkoisissa kengissä tai oli jotain vähänkään poikkeavaa päällä… ja pitää myös muistaa, että homoseksuaalisuus oli rikos ja homot kaduilla yleistä riistaa, joiden päälle kuka tahansa voi hyökätä, joten mitenkään suvaitsevainen paikka Stadi ei todellakaan ollut.

” Tämä kaikki kuuluu siihen historialliseen eurooppalaisuuteen, ”kulttuuriin” jonka nimissä kaikki väkivalta nykyään suoritetaan. Jokainen sodanjulistus allekirjoitetaan ”kulttuurin” nimessä. papit puolustavat kristinuskoa ”kulttuurin” takia; fasismi tahtoo tuhota bolsevismin ”kulttuurin” pelastamiseksi; demokratia syyttää fasismia pyhimpien eurooppalaisten ”kulttuuri” – perinteiden tuhoamisesta; kommunismi julistautuu uuden ”kulttuurin” perustajaksi ja vanhan ”kulttuurin” temppelin rahainvaihtajien karkoittajaksi…”

Olavi Paavolainen; Valitus Teokset, Pako s 113

Viimeksi Stadi oli ollut suvaitsevainen paikka joskus Maailmansotien välillä, silloin kun Tulenkantajat moderneina kaupunkilaisina toivat Helsinkiä maailmankartalle Pariisin, Wienin ja New Yorkin rinnalle

Ensimmäinen sääntö elämässä voisi kai kuulua näin: Jokainen haluaa olla oma itsensä, vapaasti, vailla häpeää ja iloita omasta itsestään… oikeastaan tämä lause pitäisi sisällyttää kaikkien maailman uskontojen ytimiin sen vitun litanian sijasta, jossa kielletään kaikki… sen takia meidän piti myös alkaa kirjoittaa The Book Of Books: ia eli teosta, jossa luetellaan värikkäällä tavalla totuuksia; kuten älä ole tyhmä tai älä ole hidas – asioita, joita me Floydin kanssa vihattiin…joten ei ihme että, kun Punk oli vähän raivannut alustaa ja ruohonjuuritasolla oli alkanut kaikenlaista liikehdintää niin koko sen ajan ilmapiirissä alkoi tapahtua jotain avautumista – sille vain oli jonkin aikakauden tilaus.

Tällaisia salaperäisiä avautumisia tapahtuu aika ajoin – yleensä noin kymmenen vuoden välein, joskus harvemmin – tämä siis tarkoittaa vain tätä modernia aikaa – historiassa asiat kestivät kauemmin avautua eli tarkoitan tällä nyt esim. jotain itsenäisyyden saavuttamisia, uskontojen valtakausia tai poliittisten järjestelmien kausia… ne ovat eri asia.

Nämä salaperäiset ajan hengen avautumiset koskevat yleensä sitä mitä kutsutaan undergroundiksi eli joksikin joka nousee maan alta… sanahan viittaa vielä piilossa olevaan tai piilotettavaan eli underground on kuin siemen yhteiskunnassa, joka kertoo uuden sadon noususta – siitä, mitä kohta tulee olemaan ihmisten elämässä tai se paljastaa jotain, mikä on kätkettyä, piilossa ja 1980 – luvun alussa Suomessa ihan v… n monta asiaa oli kätkettynä, piilossa tai odottamassa kukkaan puhkeamista.

Oikeastaan voisi sanoa, että Suomessa ei mitään muuta ollutkaan kuin kätkettyä, joten undergroundille oli siis psyykkinen tilaus.

Yksi tämän painekattilan (Suomi) valheista oli se, että suomalaiset olivat hörhöjuntteja, jotka olivat saaneet sivistyksen ruotsalaisilta ja siksi olimme kansana aivan skeidaa – jopa siinä määrin, että Ruotsin fasistivaltiossa – jota kaikki varauksettomasti ihailivat jo pelkästään elintason ja ABBA; n takia meitä suomalaisia oltiin mm. steriloitu jo pitkään ties mistä syystä milloinkin… no ja uskonto oli sitten toinen samanlainen kivireki.

Suomi oli vielä 1970 – luvulla niin liikuttavan Luterilainen pyhättö, että Punk herätti todellakin ihan yleistä debattia siitä, että meidän sielumme on tuhoutumassa Saatanan ovelaan juoneen päästää Johnny Rotten lavalle. Hannu Salaman oikeudenkäynnistä ei kuitenkaan ollut hirveän pitkä aika ja valheellisen yhtenäiskulttuurin ihmemaassa ”standardi” oli olla keskiverto, nuivakka peräreikä, joka puhui poliittisesti korrektia kieltä (lupa siihen oli saatu Neuvostoliitolta) lipoi nöyränä ylemmän ahteria (malli oli saatu ruotsalaisten nuolemisesta) ja piiskasi itseään nöyryydellä ja itsesensuurilla (idea saatu Kirkolta ja papistolta), joka johti mm. munattomuuteen, viinanjuomiseen ja synnillisyyteen – jotka asiat sitten olivat erinomaisen hyvä syy sitten tappaa itsensä!

Eli siis keskiverto – suomalaisuuteen kuului kyykkykävely, ainainen itsensä vähättely ja naapurin valtava kadehtiminen…joten Suomessa todella oli tilaa undergroundin voimalle ja jotain alkoi sitten kiteytyä tuon Punkin ensimmäisen aallon innoittamana

© Petri Hakkarainen
Päivän kapakkakierroksella sitten oli sattunut jostain syystä niin – emme kyllä käsittäneet mitenkään tapahtumien logiikkaa, mutta sehän nyt kai on sanomattakin selvä. Sally oli ensin istuskellut Akkun asunnon ikkunassa huudellen jotain James Dean tai Morrison – tyyppisiä kapinallisia iskulauseita jalankulkijoille; melkein tippunut ikkunasta ja kun lähdimme menemään jäänyt vielä jostain syystä roikkumaan sinne jälkeemme – ei montaa minuuttia, mutta tarpeeksi monta, että olimme jo ehtineet jo vaihtaa universaalia taajuutta ja poistua johonkin toiseen ulottuvuuteen.

Sally oli sitten lähtenyt perään – tapansa mukaan kireissä valkoisissa farkuissaan, niittivyössä, silkkitakissa ja pihalla kuin lumiukko. Sallylla oli erikoiset silmät – niistä tosiaan näki, kun hän oli sekaisin – ne olivat sellaiset leijonan karvan väriset – ihmeen kullanruskeat ja pomppivat pitkin kasvoja villisti samalla, kun hän haroi jatkuvasti hiuksiaan – pelkäsimme kaikki että ne, siis hiukset, eivät silmät tippuvat kokonaan jossain vaiheessa, you know, niin kuin papukaijoilla, kun ne nyppivät itsensä neuroosissa kaljuiksi - niin neuroottisesti hän suki ja veteli niitä jatkuvasti. Kaiken tämän takia Sallylle annettiin nimeksi ”sähköjänis” ja sitä hän kyllä toisiaan oli – tuo friikahtanut entinen kokoomusnuori… niin sekin vielä.

Oli tosi arvoituksellista miten Sally oli nyt Sally, mutta kaipa meissä kaikissa oli oma, pimeä puolemme..

Sally siis oli lähtenyt pari minuuttia meidän jälkeemme ulos luullen olevansa vielä samassa taajuuskentässä, mutta sehän oli tietysti paha harhakuvitelma – hetken päästä hän jo harhaili jossain Damin pääkatujen varrella ja juoksi kapakasta toiseen tullen hetki hetkeltä yhä hysteerisemmäksi.

Jokaisessa kapakassa hän pysähtyi oven suuhun pyöritteli noita kullankeltaisia, epämääräisiä sädepalloja, nyki tukkaansa, lipoi huuliaan ja mumisi jotain outoa.

Sitten sekopäisenä hän rynnisti vihdoin erääseen baariin ja huusi ihmisille täyteen ääneen: ”Have you seen my friends the black one and the white one!?” Kysymys oli tietysti ultra- typerä, koska hän siis tarkoitti mustahiuksista ja valkohiuksista ystäväänsä eli Peteä ja Floydia, mutta siinä tajunnan tilassa tuo oli parasta kuvauksellisesti, mihin hän pystyi. Kapakka vaikeni ja kaikki tuijottivat häntä, josta Sally tietysti hermostui yhä enemmän ja alkoi kokonaan friikahtaa ja se taas ei ole kovin hauskaa yksin vieraassa kaupungissa sienipäissään…hän alkoi nyyhkyttää…

Eräs ystävällinen mies, jonka aikeet saattoivat jopa olla aivan kunnialliset otti sitten Sallya olkapäistä ja talutti hänet pöytään ja sano hänelle ” Take it easy my friend - I ll buy you a drink” mihin Sally tietysti heti suostui…

Mutta miten helvetissä hän yhtäkkiä sitten oli siinä meidän vieressämme ja miten olimme löytäneet hänet tai hän meidät – käsittääkseni kellään ei ole siitä minkäänlaista tietoa. Jossain vaiheessa hän vain ilmestyi vaahto suussa kämpän ovelle ja sönkötti jotain käsittämätöntä ja rauhoittui sitten vähitellen.

Tuohon aikaan oli ihan normaalia että asiat tai henkilöt ilmaantuivat tai katosivat yllättäen ja taas popsahtivat jostain esiin uudelleen. Luulen, että olemassaolon luonne oli silloin toisenlainen kuin nykyään…