Osa III: Otteita tulevasta Timanttikoirien vuosi 1984 kirjasta ( LIKE OY)

GRÖNA

Greenback, Jusa , Grönä…. jos pitäisi nimetä joku, joka oli ensimmäinen varsinainen ”goottihahmo” Suomessa sanoisin, että se oli Grönä… hän oli hiukan vanhempi kuin me eli syntynyt ehkä jotain 1955 tai sinnepäin ja se oli aika outo jätkä. Ensinnäkin se oli vanha spiidifriikki tai siis nimenomaan oli ollut sellainen jo 1970 - luvun alussa – asia, joka oli aika harvinainen täällä. Sille oli tullut joku raju juttu kai sen vaimon tai tyttöystävän kanssa ja se oli lopettanut silloin kaman käytön kokonaan eli se oli tavallaan käynyt jo koko kaaren läpi ennen 1980 – luvun skeneä.

Sitten Gröna oli alkanut lukea Krishnamurtia ja oli varmaan vetänyt koko sen tuotannon läpi eli se oli jonkinlaisella henkisellä tiellä. Gröna tunsi myös erittäin hyvin sekä eurooppalaisen että amerikkalaisen runouden ja kirjallisuuden ja lainaili usein ulkomuistista jotain Bukowskia, Baudelairea, Wildea tai Henry Milleriä, jota muuten sekä minä että Floyd todella rakastettiin… Miller osasi kirjoittaa elämästä niin, että elämä tuntui oikealta, intensiiviseltä, hurmokselliselta, inspiroituneelta ja raa`an alastomalta eli juuri sellaiselta, kuin me halusimme elämän tuntuvan ja näyttävän. Gröna taisi tutustuttaa minut Hubert Shelby Jr: n kirjoihin, mikäli oikein muistan.

Outoa oli se, että se kuitenkin oli todella rock – Gröna oli nimittäin juuri aivan ensimmäisiä henkilöitä, joka pukeutui kokomustaan – sillä oli mustat kapeat kengät tai bootsit, musta melkein maahan ulottuva nahkarotsi, pikimustat puoleen väliin selkää ulottuvat ihan piikkisuorat hiukset, kalpeaksi puuteroitu naama ja kajalia ja ripsiväriä, niin ja usein myös tyylikäs musta cowboy stetson.

Gröna ei ollut mikään tuollainen mauton hevi – Lasse, joita nykyään näkee joka kulmassa, vaan todella yksinkertaisen vaikuttava, tyylikäs ja kaunis mies – sellaisella salaperäisellä, ehkä vähän pelottavallakin tavalla… Tosiasia kuitenkin oli, että Grönä oli todella väkivallaton ihminen, kyllähän sitä vitutti kaiken maailman örisijät ja selkään taputtelijat, mutta se oli jo oppinut hillitsemään itsensä ja tosiaan henkistynyt aika pitkälle ja silti luuhasi yökahviloissa ja klubeilla aina kun voi ja antoi nuorten naisten viedä itsensä hoidettavaksi eli se asui milloin minkäkin naisen luona – asia, joka sekin oli hyvin tyypillinen noille meidän kuvioille yleensäkin.

Muistan, kuinka jossain välissä eräs ihan hyvän näköinen ja mukava tyttö halusi ”ostaa” minut elämäänsä – olin siellä yötä ja aamulla tyttö sanoi, että jäisinkö sinne hengaamaan ja asumaan ja hän kustantaisi kaiken…

En jäänyt … olin liian vapaa sielu jäämään kiinni mihinkään. Itse asiassa en seurustellut koskaan yhtä yötä kauempaa, koska minusta se olisi ollut valheellista ja hyväksikäyttöä… en voinut luvata mitään pysyvyyttä, kun oli liian kiire elää. Mutta ylipäänsä tuolla tavalla asiat meidän kuvioissa toimivat – tuolla tavalla tapahtui Sallylle, Floydille, Harry Jonesille ja monille muille ja asia oli ok. Toiset olivat seurustelevaa tyyppiä (kuten Floyd ja Delay myöhemmin) toiset taas kulkijoita (kuten minä ja Gröna)

Yleensähän tuollaisissa normaali ihmisten ”herrasmies” – kuvitelmissa ja pojukuvioissa, joilla tarkoitan nyt tuollaisia ns. perusmiehiä, jotka on opetettu tyydyttämään vain naisten materiaalisia tarpeita eli siis heidät on kokonaan alistettu, vaikka kuvittelevatkin olevansa jotain ”vapaita ” miehiä - on heidän tehtävänään pönkittää pikku pesiä ja puuhia eli hoitaa huonekalut, naiminen, auto, puudeli, perhe, omakotitalo ja duuni niin, että nainen pysyy tyytyväisenä, eikä mahdollisesti karkaa.

Mies hoitaa drinkit, pokkuroi ja juoksee pillun perässä, mutta klubikuvioissa kaikki oli toisenlaista ja rockin maailmassa yleensäkin… naiset tulevat tarjoamaan itsensä (eivät tietysti kaikki mitenkään tyrkytä itseään) ja usein maksavat kaiken ja vielä pitävät kundia yllä, jos se on hyvä ja nainen ja mies pitävät yhdessä hauskaa.

Oikeastaan silloin meidän piireissä ei kukaan itseään kunnioittava mies ruvennut naisille tarjoilemaan yhtään mitään, saati ylläpitämään mitään perhekuvitelmia… ei todellakaan ja naiset, jotka olivat myös hyvin vapaita ja tasa – arvoisia hyväksyivät tämän ja usein ”kannattivat ” miehiään – hehän olivat tähtiä tai muuten vain sen arvoisia tyyppejä.

Muistan esim. Sangon eli Mustan Minnan, joka oli klubeilla heiluvista naisista ehkä tylyin ja älykkäällä tavalla hulluin. Hän kävi joka päivä Presidentti – hotellissa siivoamassa – hoiti aina työnsä todella hienosti, välillä kävi aina moikkaamassa meitä Pressan yökahvilassa ja salakuljetti jotain ruokaa meille ja sitten yleensä tarjosi koko illan tai ainakin pari drinkkiä seurueen miehille – ei sille koskaan tullut mieleenkään, että se olisi ollut jotain ”riistoa” – päinvastoin sehän oli helvetin hienoa, että sai hengata meidän kanssa ja nauraa ja bailata illat ja yöt läpeensä…

Noin se kyllä menee klubipiireissä ja yleensä naiset on todella skarppeja ja uskonpa, että monet naiset jopa pitävät ihan loukkaavana sellaista, että joku äijä tulisi tarjoamaan drinkkejä ja esittämään jotain ”miestä” – se oli junttimaista, moukkamaista ja olisi alistanut naisen jonkin sortin miesten ”kohteeksi”.

Hah hah - se ei kyllä niissä kuvioissa todellakaan onnistunut!

Naiset olivat todella hienoja ja Musta Minna skarppiudessaan ihan omaa luokkaansa – melkein kaikki naiset klubeilla pelkäsivät häntä – Hän oli erittäin kaunis – valtavan kirkkaat silmät saattoivat vaarallisesti leimuta, kun hän sekoili itsekseen tanssilattialla. Heti, kun näin hänet ensimmäistä kertaa ihastuin hänen hulluuteensa ja sumeilemattomaan persoonansa – ei kyllä mitenkään haitannut että hän oli myös älyttömän hyvän näköinen ja tyylikäs.

Gröna toimi Andy McCoyn henkilökohtaisena managerina ja kiertue – avustajana joillain rundeilla ja samalla hän kirjoitteli rock - artikkeleita ainakin Rumbaan. En muista missä Grönaan tutustuin, mutta pian meistä tuli ihan hyvät frendit ja juttelimme paljon kaikenlaista – varsinkin henkisyydestä ja taiteesta.

Gröna oli intohimoinen Iggy Pop – fani ja niin kai olin minkäkin… Iggy minulle oli jotain, joka oli monta kertaa pelastanut minut itseltäni ja siltä hillittömältä sisäiseltä palolta ja myös vihalta, jota välillä tunsin koko ihmiskuntaa kohtaan …Pinupsin aikaanhan meillä oli ideana pystyttää verkko minun (meidän) ja yleisön väliin etten hakkaisi ihmisiä mikkitelineellä, sillä sen olisin 100 % varmasti tehnyt – minähän halveksin yleisöä ja kaiken maailman tyyppejä, jotka olisivat tulleet tiirailemaan… jos haluatte show: ta, niin sen kanssa sitten saatte. Pinupsien oli tarkoitus olla äärimmäisen vaarallinen kokemus. Jos kuuntelette Come And Fly With Us tai Isn`t that love kappaleet niin kyllä niistä hohkaa varsinainen kylmyys ja iva…

Grönan kanssa hilluttiin paljon klubeilla ja juuri yökahvilassa ja sitten jostain syystä, josta minulla ei nyt ole mitään hajua meidän piti lähteä kaupunkikierrokselle Tukholmaan ja sieltä sitten Kööpenhaminaan. Ehkä Grönan piti tehdä joku juttu tai jotain, en muista kyllä yhtään, mutta anyway… olimmekohan Lontoossakin jossain vaiheessa – on kuin päässäni olisi hämärä mielikuva Lontoon jostain juna-asemasta? Lähdimme siis Inter – reilaamaan… olen aina vilpittömästi halveksinut reppumatkaamista, mutta me tietysti teimme homman tyylillä – täysissä meikeissä, hienoissa vaateissa ja tyylikkäät kassit olalla… rahaahan meillä ei paljoa kyllä ollut.

Tukholmasta en muista mitään muuta, kuin että taisimme hillua Åttifyranissa, joka oli silloin koko Skandinavian kovin disko – samaan paikkaan sammuin pöydän alle kohtalokkaalla Göteborgin Bowie matkalla myöhemmin…

Tukholma oli mielestäni aika vaisu paikka Helsinkiin nähden new wave asioissa, en tietenkään kaikkia systeemejä nähnyt, mutta Stadissa oli niin yhtenäinen ja iso porukka kuvioissa, että oli se jotenkin tiiviimpää ja tyylikkäämpää touhua – varmaan ruotsalaiset olivat vielä Abba jälkkäreissä, eivätkä tajunnet, että euroviisut olivat jo ohi.

Tukholman jälkeen me syöksähdimme sitten juuttien pääkaupunkiin, joka oli yhtä tylsä hippipaikka, kuin Amsterdam – voi luoja, missään ei ole sellaisia heinähattuja, kuin Tanskassa; paitsi ehkä Belgiassa, joka on maailman mitäänsanomattomuuden keskuspaikka.

Menimme jonkun Grönan naisen luokse – hänellä oli aina lista naisista eri kaupungeissa joiden luo voi mennä yöksi – siellä sai ruuat, juomat ja hyvät hoidot ja kaikki olivat tyytyväisiä. Aamulla Gröna oli ihan tohkeissaan, koska nainen oli sanonut hänelle että Gröna oli parempi panija, kuin Iggy Pop, jonka kanssa nainen oli myös viettänyt yön – se oli kova juttu, josta kuulin muutaman kerran sen jälkeenkin…

Seuraavana iltana lähdimme sitten Kööpenhaminan yöhön koluamaan läpi kaikki kovimmat vähänkin new waveen päin kallellaan olevat klubit, mutta pettymys oli karvas - joka paikka oli täynnä noita ystävällisesti hymyileviä lökäpöksyjä, jotka kittasivat Heinekenia. Voi Helvetti tajusimme, ettei Tanskassa ollut vuonna 1982 (vai oliko se 83) mitään Uutta Aaltoa…Dexis Midnight Runnersien: ”Come on Eileen” oli superhitti ja ehkä jotain Yazoo: ta soitettiin, mutta siinä se sitten suurin piirtein olikin. Sama juttu, kuin Amsterdamissa, jossa olimme vetonaula numero yksi. Sekin oli pilveä pössyttävien tylsimysten paratiisi ja meidän täydellinen vastakohtamme.

Väkisinkin tuli mieleen Andy Warholin jostain muistelmista pätkä, kun koko Factoryn jengi oli lähtenyt jonnekin ranchille kuvaaman leffaa homo- cowboysta (mikä riemastuttava pyhäinhäväistys!) ja heidät oli miltei lynkattu jossain lännen pikkukaupungissa.

Kukaan ei tullut meitä Damissa lynkkaamaan, mutta herätimme kyllä valtaisaa huomiota, kun kuljimme minä, Sally, Floyd ja Delay hyvän näköisinä, täysissä, kalpeissa meikeissä jossain Leidsepleinillä - en nyt ( j.. a) muista, miten se kirjoitetaan oikein… ja luukutimme aamupäivän ruuhkassa kannettavasta mankasta täysillä Velvet Undergroundin: Black Angels Death Songia tai European Son: ia..,

Ah olipa se hienoa… huh vieläkin viiltää – Damissa elämässä oli jotain ihan täydellistä. se oli yksi hienoimmista ajanjaksoista elämässäni… hyvää seuraa… kolmen, neljän päivän maraton- keskusteluita, säpinää, taidetta, musiikkia ja suunnitelmia (ja drinkkejä ja…ja ). Onpa hienoa että on voinut elää niin paljon…en muista koko Damin oleskeluista, että olisimme syöneet koskaan mitään (tai kai Jutta tai Akku joskus kokkailivat jotain oikeita ruokiakin)…Twiggy Oliverin kanssa, kun muistelimme 80 – luvun meininkiä, niin totesimme, että syöminen ei oikein ollut muodissa ja jos nyt pakko oli pysyä hengissä niin jotain pientä kai piti sitten syödä ja Damissa se pieni jokin oli tietysti Nasit ja Pamit.

Tuohon aikaanhan Pizzeriat olivat Suomessa eksoottisuuden huipentuma – kebabeista kukaan ei ollut vielä kuulutkaan, joten Nasit ja Pamit olivat jo meille jotain idän mystiikkaan verrattavaa ja sitä paitsi ihan kivan makuisia ja maksoivat vain yhden Guldenin joten rahat jäivät tärkeämpiin tuotteisiin. Ai mitäkö ne olivat? No jotain helvetin pötkylöitä, joissa oli eksoottisen makuisia vihanneksia ja lihaa sisällä – vähän niin kuin Thai – versio lihapasteijasta ja yksi sellainen riitti hyvin puoleksi päiväksi – ne olivat noin perunan kokoisia friteerattuja taikina – ihmeitä.

Gröna siis oli tyylijätkiä ja hieno hahmo mutta kadotin sittemmin yhteyden ehkä siksi, että itse aloin sekoilla liika tai sitten hän vetäytyi ensimmäisen klubivaiheen jälkeen jonnekin. Gröna kuuluu kuitenkin selvästi 80 – luvun alun klubien kermaan.

”Tämähän on hienoa, Gaga tuo väriä meihin harmaisiin suomalaisiin” sanoo Anna Ryynänen anime – asussaan. ”Gaga viestii siitä, että kunkin persoonallinen tyyli on okei. Voit olla oma itsesi” komppaa Laura Annala hohtavissa kiiltolegginsseissään. Suunta on oikea, sillä suomalaiset pukeutuvat tylsästi, linjaa Stina Laurila. hän on keikan kunniaksi kääriytynyt sellofaanimekkoon.”

14.10 2010 Helsingin Sanomat
Popleidi murtaa pukukoodit

Miten tämä tuntuu niin samalta, kuin aiemmin – onko nämä haastattelut ja kuvat otettu vuonna 1981 Klippanin futuristibileiden edestä? Eikö todellakaan mikään ole muuttunut, Huvittavaa on se, että Gaga nimenomaan on henkilö, joka Newyorkilaisena taiteilijana on ottanut koko tuon tutun modernismin; surrealismin, dadan ja muiden taiteensuuntien kummallisuudet omaan show’nsa mukaan ja tehnyt niistä pop – purukumia… eli onko tullut aika, jolloin korkean taiteen ja modernismin ideat filtroituvat jo peruselämäänkin? Vai onko naisten emansipaatio nyt tullut siihen pisteeseen, että seksi ei olisikaan enää suurin myyntivaltti vaan outous, androgyyniys ja taiteellisuus, siis Bowiemaisuus?