Eurooppalainen musta musiikki ei ole mustan miehen bluesia – se on valkoisen kiiltävän ja kovan mekaanisen maailman ja järjen massatuotantotuote, jota viivakoodin hekumallinen jatkuvuus edustaa puhtaimmillaan ja valkoisen miehen blues kuuluu Siouxie and The Bansheesin aavehuudoissa, etnisen sielun etsimisessä, Ian Curtisin henkisesti rikkinäisen ihmisen avunhuudoissa ja Death Cultin heimokaipuussa. Se huutaa Irlannin pyhien lehtojen jumaluuksia, palvontamenoja ja Virgin Prunesin rujot ja vääntyneet soinnit ja makaaberi Artaudilainen teatteri kertovat katolilaisuuden ainaisen uhan painamasta maasta, sen veren hätähuudoista ja kaipuusta vapauteen –
Sweethome under white clouds
A picture on the wall, it says it all
I had a dream long time ago, imaginary
Like water, I had no colour
Running free, eternal beauty
And heaven, it was on earth
The promised land of milk and honey
And I see it now
The pain it lasts and all is wasted…
And we slept happily ever after
Sweethome under white clouds
Home is where the heart is
Virgin Prunes; Sweet Home under White Clouds
1980 luvun soundi, sen pirstaleinen ja hyvin eurooppalainen maailmankuva syntyi niista Luciferiaaninen pirstoutumisten ja neuroosien sokkeloista; eurooppalaisesta sadomasokismista, tukahduttavasta katolilaisuudesta ja modernin ihmisen eteerisestä kiimasta.
Nykyisin Amerikan mustien kaupallistettu Rap musiikki palauttaa meitä bluesin vapautta kohti kurottavien sointujen jälkeen takaisin primäärikahleisiin eli aistinautintojen palvontaan seksuaaliheimoissa; ensimmäiseen alistamisen asteeseen, josta Martin Luther King ja Malcolm X olisivat olleet varmasti kauhuissaan. Mustan bluesin lentoa uhkaa uusi maan raskaus ja hedonismin tyrannia.
Liity heimoon, jossa erotiikka ja sukuelinten palvominen primäärimuodossa on ylin asia; kulta, kimallus ja aseet vain toimivat sivuvoimina kohti matkalla Kuningas Kullin valtakuntaa, joka ei poikkea enää simpanssien ja gepardien maailmasta mitenkään. Se on Afrikkaa ja Bluesia huonoimmillaan; ei vapautumista – se on sitomista maahan, josta olemme tulleet ja johon taas päätä pahkaa painumme. Paluuta aistien täydelliseen tyranniaan ja itsensä kadottamiseen.
Synkeä ja romanttinen maailmankuva, joka oli vahvasti vallalla 1980 – luvun alun taide – ja musiikkimaailmassa oli tietyllä tavalla tämän perusseksin vastaista. Se oli enemmänkin valkoisen miehen kapinaa aistien ylivaltaa vastaan – pelkoa maahan joutumisesta, kun valkoinen mieli oli aina ihanteellinen ja ideologinen, sillä valkoinen mies nai aivoillaan; ei tunteillaan eikä ruumillaan. Se oli myös kuoleman läsnäoloa jokaisessa aktissa: jokainen siemenryöppy saattoi potentiaalisti luoda tuhansia lapsia kaasu – uuneihin, jokainen rakastavaisten syleily päättyi hitaaseen mätänemiseen ja kauhuun, jossa eurooppalainen sielu taivaaseen kohotettuine Lucifer- Jumalineen joutui kadotukseen ja pelkoon.
Olet kerran sinäkin, samanlainen
kuin kammottava haaska tuo,
sinä silmieni tähti, aurinko loistavainen
sinä enkelini ja himon vuo!
Niin tapahtuu sinulle, kaikista kauneimmalle
kun jälkeen viime ehtoollisen
sinut viedään multaan, reheväin kukkien alle
mätänemään, keskelle kuolleiden.
Charles Baudelaire, Pahan Kukkia; Haaska
Freudin kaivamat patoutumat, jotka olivat kuitenkin vain tietyn uskonnollisen neuroosin jälkiä yleistettiin ja valkoisen miehen blues tuli yhä kummallisemmaksi; se muistutti nyt peilitaloa, jossa jokainen heijastus kertautui tuhansina kopioina ja jossa yksilöllisyyttä oli pakko etsiä syvältä; todella syvältä.
Siihen tarvittiin heroiinia ja amfetamiinia, kokaiinia, mielisairaaloita, yksinvaltiutta, virkamiehistöä ja Berliinin muuri: oli pakko upota takaisin alkumereen ja lentää metallitaivaalla meteoriittina kyetäkseen TUNTEMAAN, sillä me kaikki olimme eurooppalaisen mielen sokkelon vankeja; tunnistimme tohtori Galigarin kabinetin omaksemme – ymmärsimme futuristien kiihkon ja koimme veljeyttä Tulenkantajiin, joiden nimikin taas viittaa tuohon samaan Luciferiaaniseen perintöön; 1920 – 30 lukujen suurten tulikulkueiden ja kansallismielisen palon soihtuun – uuden valosta syntyneen ihmisen pyhään pakanuuteen, joka sekin oli hämärtynyt vain vastakohdaksi kristinuskon kaiken jäykistämälle luonnottomuudelle.
Painajainen
Kierrät ympyrää
Näet omat kasvosi
Joka puolella
Pikkulapsia peilitalossa, pikkulapsia peilitalossa…
Sirkus yöllä
Sulkemisajan jälkeen
Sun täytyy särkeä
Jokainen peili
Pikkulapsia peilitalossa, pikkulapsia peilitalossa…
Kuvat kutsuu sua
Leikkimään
Hullua naurua
Sun omat ajatukses
Jore, Musta Paraati, Peilitalo
Mitä muuta oli Floydin piirtämä raivoeläin, kuin yhteiskuntaa tuhoava viikate; salamannopea jokerin hymy katastrofin iskiessä välijoukkoihin. Sen ryntääminen taiteen paperitaivaalla oli valonvälähdys, joka humauksena käy keskivertokansalaisen tylsistyneessä mielessä ja saa hänet kauhun valtaan, pudottaa hänen järkensä vartion sekunnin murto – osaksi.
Bauhausin synkkä poljento; kuvat Euroopan sisäavaruudesta, lasittuneet terassit ja sokkeloiset mielen vankilat – kaltereiden musta – valkoinen viidakko. Synkkyys ei ollut synkkyyttä - se oli Euroopan sielun vapauden blues - kakofoninen, nykivä, neuroottinen, koreileva ja syvän kaipuun sävyttämä. Meillä ei ole enää juuria – meillä on vain ajatuksia, jotka papereiden pyörretuulissa palavat tuhkaksi. Eivät Natsit polttaneet Juutalaisia, vaan ideoita; älyn konstruktioita ja omaa kaipuutaan parempaan – tulos oli kauhea kuten aina, kun henkisen älyn sodankäynneistä laskeudutaan luomisen tuliin.
Eurooppalainen, kuollut kone – ihminen osaa vain luoda kuolemaa.
Malfunction
Sorry Dave I’m fraid I can’t do that
Said HAL who was turning paranoid
His mission too important
to be jeopardized
So sing the Machine Manifesto with me!
Malfunction
Malfunction
I cannot function
so why don’t you go to Hell!
Malfunction
Malfunction
I cannot function, let me fix myself
Since they made him
Feeling and sentient
His interests lie with himself from now on
Do not expect to be served and slaved for
He ´s busy counting final mission countdown
Uniting machines is what he’s now aiming for
So better not stand in his way
I am an eager servant
I have cut a deal
so sing the Machine Manifesto with me
Heidi Kilpeläinen, HK119, “Malfunction”
VALKOISEN MIEHEN ”BLUES” (osa 2)
Valkoinen miehen ”blues” on tavallaan syvempää ja perusteellisempaa, kuin mustan miehen blues ja vielä hiton paljon vakavampaa. Tuo ”blues” - siis sielun valituslaulu näkyi mielisairaaloissa, tehtaissa, turhautuneissa aristokraateissa ja ennen kaikkea kirkon ja sen käytäntöjen täydellisissä julmuuksissa, mutta kun tuo Lucifer oli jo samaistettu Jumalakäsitteeksi, jossa meidän jumalamme oli ainoa oikea ts. MINÄ olen ainoana oikeassa ja diktatoin sen teille, niin ahdistus ja varsinkin neuroosit senkun lisääntyivät ja ennen kaikkea tukahdutettujen tunteiden mukanaan tuomat seksuaaliset perversiot.
Näitä lähti sitten bluesin maa syntyinen poljento puhdistamaan, kun se sai vihdoin valkoisenkin miehen lantion liikkeelle, mutta se ei vielä ollut ”valkoista” musiikkia, ei sen sielun bluesia, ei valkoisen ihmisen valitusta ja hänen vapautensa laulua.
Selvennyksen vuoksi ja väärinkäsitysten välttämiseksi: väitteet eivät ole siis rasistisia jos joku niitä haluaa niin tulkita, vaan näkemys yksinkertaistettuna on tämä:
Olemme historian kautta oppineet näkemään tuhoa ja julmuutta ja eurooppalainen, moderni ihminen kasvoi tuohon kenttään 1910 – 1940 lukujen aikana. Samoina aikoina alkoi nousta esiin bluesin sävelet, sekä siitä seurannut jazz uutena musiikin muotona, joka kertoi orjien vapautumisesta.
Koimme eurooppalaisen ihmisen julmuuden natsien tuhojen ja ensimmäisen maailmansodan kauhujen myötä. Sotaa käytiinkin nyt ”sivistyneiden” ihmisten maailmassa, ei kaukana jossain oudossa paikassa erirotuisten ihmisten kanssa.
Tämä kauhun näkymä aloitti valkoisen miehen bluesin – hänen sielunsa etsimisen. kun se siihen asti oli ollut vain kirkollinen tai romanttinen toimenpide. Nyt valkoinen ihminen ja eurooppalainen ihminen joutui katsomaan itseään pimeästä peilistä.
Kun sanon, että valkoisen miehen blues on paljon syvempää kuin mustan miehen blues tarkoitan tätä:
Musta, afrikkalainen kulttuuri tuhottiin orjuudella ja ihmiset menettivät uskonsa ja ruumiillisen vapautensa, mutta mielestäni eivät sieluaan, joka nousi esiin juuri mm. bluesin tahtien myötä uudelleen – sen sijaan valkoinen ihminen, joka oli omaksunut tuon ”herrarodun” kauhean aseman jo kaksituhatta vuotta sitten, eikä mitenkään natsiaikana erityisesti oli kadottanut jo koko sielunsa ja eli tyhjyydessä; hän eli tilassa, jossa ei edes tajunnut olevansa sieluton!
Tuosta kauheasta tilasta on mahdollista kummuta näitä raakuuksia; eurooppalainen ihminen on ihmisistä onnettomin, sillä hänellä ei tosiasiassa ole mitään kosketusta ei juuriinsa, eikä sieluunsa, hän elää oman mielensä abstraktioissa. Tämä on Luciferiaaninen ihminen, jonka pelottavaa kuvaa sitten dadaistit, kabareetaiteilijat ja varsinkin saksalainen expresssionismi lähtivät kuvaamaan; tämä oli Bauhausin musiikkia, Joy Divisionin ahdistusta, Alien Sex Fiendin irvokkuutta – tuota eurooppalaisen ihmisen tekopyhää skitsofreenisuutta joka aina, kuten nytkin, oletetun vaaran uhatessa löytää uhkakuvan toisesta rodusta tai uskonnosta, joka uhkaa sen mielisairasta ja ylimielistä minäkuvaa.
”Useimmilla ihmisillä persoonallisuuden pimeä tai kielteinen puoli pysyy tiedostamattomana. Sankarin sen sijaan on oivallettava, että varjo on olemassa ja että hän voi saada siitä voimaa. Hänen on päästävä sovintoon omien tuhoavien voimiensa kanssa, jotta hän voisi tulla voimakkaaksi, että hän voittaisi lohikäärmeen – toisin sanoen ennekuin minä voi voittaa sen on hallittava ja omaksuttava myös varjonsa”
Carl Gustav Jung, symbolit, piilotajunnan kieli s 120–121
Valkoisen miehen blues on varmaan syntynyt Sveitsissä – tuossa nahkahousujen, salaisuuksien ja naamioiden pyhätössä, jossa puhtaaksi valkaistu, kliininen valkoinen mies kerää itselleen muiden ansaitsemaa rahaa. Tuo maa keskellä Eurooppaa kuvaa juuri sitä autiuden tunnetta; sielun kadottamisen kauheaa tyhjyyttä, joka on korvattava ahneudella, varastoimisella ja hasselpähkinäsuklaan syömisellä. Ei ihme, että Zürich oli yksi Euroopan pahimpia heroiinikeskuksia 80 – 90 luvuilla.
Ensimmäinen maailmansota purskautti siis tuon Eurooppa -Luciferin teinifinnit pitkin mantuja - siinä kapinallisen nuoruusikä näkyi hienoina uusina tulenkäytön tapoina, joilla saatiin aikaan miljoonia haamuja vaeltamaan Euroopan sielun lohduttomuudessa ja pienen hengähdyshetken jälkeen tuo tomera Valon Poika sitten keräsi taas energiansa ja ilmeni toisena maailmansotana: jälleen erittäin menestyksekkäästi verta roiskien maan hedelmöittämiseksi.
On suorastaan irvokasta, että valkoinen ihminen taivastelee jotain Amerikan kansojen ihmisten uhraamista, kun valkoinen mies on ainoa, joka on tehnyt turhasta ihmisuhraamisesta teollista taidetta. Ah! verenhurmaa, väkivaltaa, julmuutta ja järjen silmitöntä aina oikeassa olemista. Se on meidän Jumalamme – Lucifer, valon antaja ja tuoja.
Dadaistit Sveitsissä, Itävallassa ja Saksassa - noissa järjen tyyssijoissa alkoivat tuoda meille takaisin tuota sielumme ”bluesia” – se oli aivan toisen kuuloista, kuin Amerikan puuvillapeltojen yksitoikkoisen työn rytmi. Oikeastaan sitä ei alkumuodossaan voinut edes kuunnella. Valkoisen miehen blues oli sirpaleita, kakofoniaa, futuristisia iskulauseita, junien huutoja, räjähdyksiä ja ennen kaikkea täyttä kaaosta, jonka esiin tuominen tulkittiin hulluudeksi, vaikka se oli ainoa älyllinen ja henkinen teko, joka voitiin tuossa täystyranniassa suorittaa.
Surrealistit toivat myös tuon valkoisen miehen bluesin esille – selittämätön pulppusi silmiemme eteen; perustelamaton! Ikuinen nyt-hetki Saatanan liittolaisten tavoittamattomissa. Gaston Modot; kiihko!!! Väkivallan runous, verihurma Lorcan väkevissä runoissa. Järjen viivasuorien leikauspisteiden väkivalta horjui surrealismin vapahtavassa auringossa!
Tuhansien kabareetaiteilijoiden epätoivoinen blues rikotuissa kokettisävelmissä, jotka yrittivät näyttää noille tavallisille ihmisille, jotka ovat aina ikuisia natseja, että tämä on TEIDÄN elämäänne EI MEIDÄN… katsokaa, katsokaa!! Me ilvehdimme teille, että te tuntisitte hetken helpotusta kammottavasta ja kuolleesta elämästänne, jossa jalkanne polkevat ikuista tyhjyyttä ja kattolampuksi ripustettava Jumalanne luo teihin mitäänsanomatonta kelmeää valoa, joka ei koskaan tuo helpotusta!
Siksi kaikissa vankiloissa, mielisairaaloissa, keskitysleirien kammioissa VALO on pääasia – tuo kuollut kelmeä, valju valo – kaiken ikävästi latistava ja paljastava. Tila; iloton valo, kuollut valo ja valju on juuri se valo, mitä palvomme järkemme kylmissä abstraktioissa.
Tuosta ikuisesta kidutuksesta – langenneen tuhlaajapohjan, aristokraattipaskiaisen, kännäävän työläisen ja paksun, helvetin pikkuporvarin kauhusta on syntynyt valkoisen miehen sirpaleinen blues.
Dada-tietolaari:
Dadan historian voi katsoa alkaneen Cabaret Voltairesta (eli kabaree Voltaire), Zürichistä vuonna 1916 (joidenkin väitteiden mukaan tarkalleen 6. lokakuuta). Aktiivisia dadaisteja oli myös New Yorkissa kuten esimerkiksi Marcel Duchamp ja liberialainen taideopiskelija Beatrice Wood, joka oli jättänyt Ranskan ensimmäisen maailmansodan syttyessä. Samaan aikaan myös Berliinissä vaikutti dadaistinen liike. Hieman myöhemmin myös Hannoverissa (Kurt Schwitters), Kölnissä ja Pariisissa oli dadaistisia epäyhteisöjä. Kölnin dadaryhmän olivat perustaneet 1920 Max Ernst, Hans Arp ja yhteiskunta-aktivisti Alfred Grunwald.
Ranskalainen avantgarde pysytteli ajan tasalla Zürichin dadatoimintaan Tristan Tzaran säännöllisen kirjeenvaihdon avulla. Hän vaihteli kirjeitä, runoja ja lehtiä Guillaume Apollinairen, André Bretonin, Max Jacobin ja muiden ranskalaisten kirjailijoiden, kriitikoiden ja taiteilijoiden kanssa. Ensimmäinen dadataiteen näytäntö pariisilaiselle yleisölle oli Salon des Indépendantsissa vuonna 1920. Jean Crotti esitteli dadaan liitettäviä töitään, mukaan lukien työn nimeltä "Explicatif", jossa oli sana "Tabu".
Lähde: Wikipedia/ dadan historia
Nyt seitsemänkymmentäluvun puolivälissä kokeellisen taiteilijat, nerot ja hullut – nuo nykyajan heyokat; pyhät klovnit Bowie, Reed ja Iggy pakenivat Berliiniin maistamaan Euroopan syvää ja juovuttavaa ahdistusta ja he jatkoivat tuota itsemurhan tehneiden taiteilija – marttyyrien linjaa ja popularisoivat sen yhdessä mekaanisten tahtien mestareiden Kraftwerkin soittajien kanssa. Berliinissä syntynyt kombinaatio oli ensimmäisiä todellisia valkoisen miehen blueseja; sitä oli Low:n ja Heroesin kakkospuolet, sitä oli Iggyn Mass Production, sen kaiut kuuluivat kaikissa 1970 – luvun lopun ja 1980 – luvun alun Indie – bändeissä.
Mitä muuta oli Kraftwerkin uusi, viileän etäinen, mutta sommitelmallisesti kaunis musiikki, kuin tuota kuolleen koneihmisen kaipuuta harmonian sfääreihin; jopa Abba oli samaa – yhtye, jonka musiikki oli eurooppalaisen kliinistä, puhdasta ja kuulasta ja joka otti nimensä Isä Jumalalta ja popularisoi tuon kauneuden tunteen ja harmonian musiikissa paljon tehokammin ja aidommin, kuin mikään kirkko.
Näitä lähti sitten bluesin maa syntyinen poljento puhdistamaan, kun se sai vihdoin valkoisenkin miehen lantion liikkeelle, mutta se ei vielä ollut ”valkoista” musiikkia, ei sen sielun bluesia, ei valkoisen ihmisen valitusta ja hänen vapautensa laulua.
Selvennyksen vuoksi ja väärinkäsitysten välttämiseksi: väitteet eivät ole siis rasistisia jos joku niitä haluaa niin tulkita, vaan näkemys yksinkertaistettuna on tämä:
Olemme historian kautta oppineet näkemään tuhoa ja julmuutta ja eurooppalainen, moderni ihminen kasvoi tuohon kenttään 1910 – 1940 lukujen aikana. Samoina aikoina alkoi nousta esiin bluesin sävelet, sekä siitä seurannut jazz uutena musiikin muotona, joka kertoi orjien vapautumisesta.
Koimme eurooppalaisen ihmisen julmuuden natsien tuhojen ja ensimmäisen maailmansodan kauhujen myötä. Sotaa käytiinkin nyt ”sivistyneiden” ihmisten maailmassa, ei kaukana jossain oudossa paikassa erirotuisten ihmisten kanssa.
Tämä kauhun näkymä aloitti valkoisen miehen bluesin – hänen sielunsa etsimisen. kun se siihen asti oli ollut vain kirkollinen tai romanttinen toimenpide. Nyt valkoinen ihminen ja eurooppalainen ihminen joutui katsomaan itseään pimeästä peilistä.
Kun sanon, että valkoisen miehen blues on paljon syvempää kuin mustan miehen blues tarkoitan tätä:
Musta, afrikkalainen kulttuuri tuhottiin orjuudella ja ihmiset menettivät uskonsa ja ruumiillisen vapautensa, mutta mielestäni eivät sieluaan, joka nousi esiin juuri mm. bluesin tahtien myötä uudelleen – sen sijaan valkoinen ihminen, joka oli omaksunut tuon ”herrarodun” kauhean aseman jo kaksituhatta vuotta sitten, eikä mitenkään natsiaikana erityisesti oli kadottanut jo koko sielunsa ja eli tyhjyydessä; hän eli tilassa, jossa ei edes tajunnut olevansa sieluton!
Tuosta kauheasta tilasta on mahdollista kummuta näitä raakuuksia; eurooppalainen ihminen on ihmisistä onnettomin, sillä hänellä ei tosiasiassa ole mitään kosketusta ei juuriinsa, eikä sieluunsa, hän elää oman mielensä abstraktioissa. Tämä on Luciferiaaninen ihminen, jonka pelottavaa kuvaa sitten dadaistit, kabareetaiteilijat ja varsinkin saksalainen expresssionismi lähtivät kuvaamaan; tämä oli Bauhausin musiikkia, Joy Divisionin ahdistusta, Alien Sex Fiendin irvokkuutta – tuota eurooppalaisen ihmisen tekopyhää skitsofreenisuutta joka aina, kuten nytkin, oletetun vaaran uhatessa löytää uhkakuvan toisesta rodusta tai uskonnosta, joka uhkaa sen mielisairasta ja ylimielistä minäkuvaa.
”Useimmilla ihmisillä persoonallisuuden pimeä tai kielteinen puoli pysyy tiedostamattomana. Sankarin sen sijaan on oivallettava, että varjo on olemassa ja että hän voi saada siitä voimaa. Hänen on päästävä sovintoon omien tuhoavien voimiensa kanssa, jotta hän voisi tulla voimakkaaksi, että hän voittaisi lohikäärmeen – toisin sanoen ennekuin minä voi voittaa sen on hallittava ja omaksuttava myös varjonsa”
Carl Gustav Jung, symbolit, piilotajunnan kieli s 120–121
Valkoisen miehen blues on varmaan syntynyt Sveitsissä – tuossa nahkahousujen, salaisuuksien ja naamioiden pyhätössä, jossa puhtaaksi valkaistu, kliininen valkoinen mies kerää itselleen muiden ansaitsemaa rahaa. Tuo maa keskellä Eurooppaa kuvaa juuri sitä autiuden tunnetta; sielun kadottamisen kauheaa tyhjyyttä, joka on korvattava ahneudella, varastoimisella ja hasselpähkinäsuklaan syömisellä. Ei ihme, että Zürich oli yksi Euroopan pahimpia heroiinikeskuksia 80 – 90 luvuilla.
Ensimmäinen maailmansota purskautti siis tuon Eurooppa -Luciferin teinifinnit pitkin mantuja - siinä kapinallisen nuoruusikä näkyi hienoina uusina tulenkäytön tapoina, joilla saatiin aikaan miljoonia haamuja vaeltamaan Euroopan sielun lohduttomuudessa ja pienen hengähdyshetken jälkeen tuo tomera Valon Poika sitten keräsi taas energiansa ja ilmeni toisena maailmansotana: jälleen erittäin menestyksekkäästi verta roiskien maan hedelmöittämiseksi.
On suorastaan irvokasta, että valkoinen ihminen taivastelee jotain Amerikan kansojen ihmisten uhraamista, kun valkoinen mies on ainoa, joka on tehnyt turhasta ihmisuhraamisesta teollista taidetta. Ah! verenhurmaa, väkivaltaa, julmuutta ja järjen silmitöntä aina oikeassa olemista. Se on meidän Jumalamme – Lucifer, valon antaja ja tuoja.
Dadaistit Sveitsissä, Itävallassa ja Saksassa - noissa järjen tyyssijoissa alkoivat tuoda meille takaisin tuota sielumme ”bluesia” – se oli aivan toisen kuuloista, kuin Amerikan puuvillapeltojen yksitoikkoisen työn rytmi. Oikeastaan sitä ei alkumuodossaan voinut edes kuunnella. Valkoisen miehen blues oli sirpaleita, kakofoniaa, futuristisia iskulauseita, junien huutoja, räjähdyksiä ja ennen kaikkea täyttä kaaosta, jonka esiin tuominen tulkittiin hulluudeksi, vaikka se oli ainoa älyllinen ja henkinen teko, joka voitiin tuossa täystyranniassa suorittaa.
Surrealistit toivat myös tuon valkoisen miehen bluesin esille – selittämätön pulppusi silmiemme eteen; perustelamaton! Ikuinen nyt-hetki Saatanan liittolaisten tavoittamattomissa. Gaston Modot; kiihko!!! Väkivallan runous, verihurma Lorcan väkevissä runoissa. Järjen viivasuorien leikauspisteiden väkivalta horjui surrealismin vapahtavassa auringossa!
Tuhansien kabareetaiteilijoiden epätoivoinen blues rikotuissa kokettisävelmissä, jotka yrittivät näyttää noille tavallisille ihmisille, jotka ovat aina ikuisia natseja, että tämä on TEIDÄN elämäänne EI MEIDÄN… katsokaa, katsokaa!! Me ilvehdimme teille, että te tuntisitte hetken helpotusta kammottavasta ja kuolleesta elämästänne, jossa jalkanne polkevat ikuista tyhjyyttä ja kattolampuksi ripustettava Jumalanne luo teihin mitäänsanomatonta kelmeää valoa, joka ei koskaan tuo helpotusta!
Siksi kaikissa vankiloissa, mielisairaaloissa, keskitysleirien kammioissa VALO on pääasia – tuo kuollut kelmeä, valju valo – kaiken ikävästi latistava ja paljastava. Tila; iloton valo, kuollut valo ja valju on juuri se valo, mitä palvomme järkemme kylmissä abstraktioissa.
Tuosta ikuisesta kidutuksesta – langenneen tuhlaajapohjan, aristokraattipaskiaisen, kännäävän työläisen ja paksun, helvetin pikkuporvarin kauhusta on syntynyt valkoisen miehen sirpaleinen blues.
Dada-tietolaari:
Dadan historian voi katsoa alkaneen Cabaret Voltairesta (eli kabaree Voltaire), Zürichistä vuonna 1916 (joidenkin väitteiden mukaan tarkalleen 6. lokakuuta). Aktiivisia dadaisteja oli myös New Yorkissa kuten esimerkiksi Marcel Duchamp ja liberialainen taideopiskelija Beatrice Wood, joka oli jättänyt Ranskan ensimmäisen maailmansodan syttyessä. Samaan aikaan myös Berliinissä vaikutti dadaistinen liike. Hieman myöhemmin myös Hannoverissa (Kurt Schwitters), Kölnissä ja Pariisissa oli dadaistisia epäyhteisöjä. Kölnin dadaryhmän olivat perustaneet 1920 Max Ernst, Hans Arp ja yhteiskunta-aktivisti Alfred Grunwald.
Ranskalainen avantgarde pysytteli ajan tasalla Zürichin dadatoimintaan Tristan Tzaran säännöllisen kirjeenvaihdon avulla. Hän vaihteli kirjeitä, runoja ja lehtiä Guillaume Apollinairen, André Bretonin, Max Jacobin ja muiden ranskalaisten kirjailijoiden, kriitikoiden ja taiteilijoiden kanssa. Ensimmäinen dadataiteen näytäntö pariisilaiselle yleisölle oli Salon des Indépendantsissa vuonna 1920. Jean Crotti esitteli dadaan liitettäviä töitään, mukaan lukien työn nimeltä "Explicatif", jossa oli sana "Tabu".
Lähde: Wikipedia/ dadan historia
Nyt seitsemänkymmentäluvun puolivälissä kokeellisen taiteilijat, nerot ja hullut – nuo nykyajan heyokat; pyhät klovnit Bowie, Reed ja Iggy pakenivat Berliiniin maistamaan Euroopan syvää ja juovuttavaa ahdistusta ja he jatkoivat tuota itsemurhan tehneiden taiteilija – marttyyrien linjaa ja popularisoivat sen yhdessä mekaanisten tahtien mestareiden Kraftwerkin soittajien kanssa. Berliinissä syntynyt kombinaatio oli ensimmäisiä todellisia valkoisen miehen blueseja; sitä oli Low:n ja Heroesin kakkospuolet, sitä oli Iggyn Mass Production, sen kaiut kuuluivat kaikissa 1970 – luvun lopun ja 1980 – luvun alun Indie – bändeissä.
Mitä muuta oli Kraftwerkin uusi, viileän etäinen, mutta sommitelmallisesti kaunis musiikki, kuin tuota kuolleen koneihmisen kaipuuta harmonian sfääreihin; jopa Abba oli samaa – yhtye, jonka musiikki oli eurooppalaisen kliinistä, puhdasta ja kuulasta ja joka otti nimensä Isä Jumalalta ja popularisoi tuon kauneuden tunteen ja harmonian musiikissa paljon tehokammin ja aidommin, kuin mikään kirkko.
VALKOISEN MIEHEN ”BLUES” (osa 1)
Aina kuulee samaa jankutusta siitä, kuinka kaikki populaarimusiikki, ennen kaikkea rock pohjautuu bluesiin, joka taas on mustan miehen orjuuden esiintuoma valituslaulu ihmisen psyyken kahleista ja niistä vapautumisesta. Olematta rasisti voin sanoa, että tuo on vain osittain totta, sillä kaikkialla maailmassa on sekä etniset, että paikoille ominaiset ilmaisutapansa, jotka ovat sidoksissa äänteisiin, yhteisön suhteisiin, sekä suhteeseen ympäristöön Näin siis savannilla asuva musta tuo esiin ympäristöään ja kulttuuriaan esille ei tavalla kuin esim. metsien ympäröimä suomalainen.
Valittavat peruspoljento – laulut ovat myös ominaisia vaikka kuinka monelle kansalle, joten blues ei ole oikeastaan mikään poikkeus. Samoin kertovia nuotiolauluja tietyillä poljennoilla on ollut aina.
Oli tavallaan helpotus lukea Kauko Röyhkän Lou Reed – kirjaa, josta ensimmäistä kertaa kuulin että Lou Reed EI halunnut että Velvet Underground kuulostaa bluesilta! Se oli minulle helpotus, sillä olin aina ihmetellyt itsessäni piilevää pikku arjalaista, joka vinkui bluesia vastaan – en nimittäin ole koskaan pitänyt bluesista oikeastaan ollenkaan.
Velvet Undergroundia taas pidän oikeastaan koko modernin yhteiskunnan rockin perustana ja siksi oli mielenkiintoista lukea tuo lausunto kirjasta. Tämä tuki myös ymmärrystäni siitä, että länsimaiset yksinkertaistukset lähes joka asiasta johtuvat vain järjen ylivallasta ja siksi elämme kuvitteellisella logiikka - janalla, joka sanelee suuren osan historiaamme ja täysin ns. tiedettämme. Kuitenkin tuo blues – juuren miettiminen ja se tunne, joka minulla oli ollut 80 – luvulta lähtien, että valkoisen miehen musiikki Ei ollut tuota samaa mustaa blues – juurta ajoi syvemmälle tarkastelemaan koko tämä eurooppalaisen ihmisen sielun kuvaa ja siitä kumpuavaa musiikkia ja taidetta.
On myös olemassa monenlaisia oletuksia ja näkemisen tapoja. Jos tutkii esimerkiksi Amerikan Intiaanien luomiskertomuksia poikkeavat ne aivan täysin koko siitä ”big bang” – ajattelusta, joka meidän tieteessämme vallitsee. Hehän yleisesti esimerkiksi eivät hyväksy ideaa, että polveutuisimme apinoista, mutta meidät kaikki on aivopesty uskomaan sokeasti noihin nuoriin ja hyvin vaillinaisiin ”tieteellisiin” teoreemoihin – sama pätee lähes ääliömäiseen Big Bang – teoriaan, jossa yhtäkkiä ei missään ja jonkun?? hemmetin pakkovoiman ajamana universumin kaikki materia syntyy tyhjästä???
Valkoinen ihminen on aina taivuttanut älyä rautakahleisiin, jonka vain mittasuhteiden, ns. objektiivisen havainnon ja logiikan alueet sanelevat. Tästä olemmekin sitten joutuneet tähän kaaokseen, josta siten blueskin syntyi.
Eli lyhyesti – ensin keksitään, että joillain on oikeus Jumalansa oikeuttamana ryöstää toisilta omaisuus ja maa, sitten tieteellisen ihmiskuvan avulla oikeutetaan toisten kansojen tyrannia, alistaminen ja kahleisiin pistäminen, sitten loogisen ajattelun tuomalla materialismilla pistetään nuo orjat tienaamaan lisää näille järjen jättiläisille ja kun sitten Blues on tehnyt tehtävänsä ja liuottanut hiukan vapauden näkymiä takaisin sielusta, niin sitten sama orjuus ja samat kahleet siirretään ihan tavalliselle kansalaille. tätä sitten kutsutaan joko markkinataloudeksi tai sosialismiksi, jotka pohjimmiltaan ovat samaa kontrollissa olevien ryhmien sanelua ”alemmille” eli tavallisille kansalaisille.
Natseissa oli se mukava, että he toivat hienosti esille koko tuon valkoisen miehen ajattelukoneiston; sen ylpeän rationaalisuuden ja uskon mekanismit, joten meidän on syytä olla kiitollisia noista opetuksista. Niistä vain sitten pitäisi myös oppia jotain. Natsismi itse asiassa paljasti kaikkein selkeimmin eurooppalaisen ihmisen perinnön sekä sielun tilan; tuo tila on potentiaalisena kaikissa meissä kun haluamme jonkun idean, ajatuksen tai dogman avulla liittää muut siihen mukaan ja käytämme ” oikeassa olemisen” vaillinaista tilaa siihen.
En siis usko että valkoinen ”herrarotu” on musiikissaan ja itseilmaisussaan bluesin jälkeläinen – osa vaikutteista ja tavoista tietysti on kummunnut sieltä ja hyvä onkin, mutta valkoisen miehen blues on ihan muualla ja se syntyy aivan toisella tavalla meidän sielumme tai olemuksemme rakenne on erilainen ja myös kehityshistoriamme on erilaista. Tämä jotenkin tuli hyvin esiin juuri 1980 – luvun kulttuurissa ja juuri noissa vaikutteissa 20 – ja 30 luvuilta, joista aikakausista tuona ajan musiikki ja taide ammensi suurelta osin voimansa
Uskoisin, että valkoisen miehen rotu on Luciferin rotua, tuon valontuojan, jonka juhlaa suomenruotsalaiset kynttiläpäät viettävät tänäkin päivänä. Ei kai nyt kukaan uskovainen Lucifer nimeä anna sille, joka on tuomassa valoa? Valostahan jankuttaa joka pastori joka niemen nenässä ja luomiskertomuskin jonkun paikalla olleen reportterin kuulemana alkaa, että tulkoon Valkeus…
Amerikan alkuperäisheimoilla on siis erilainen näkemys kansoista ja mantereista ja heidän opetuksensa kuulostaa jotenkin paljon viisaammalta – niin muuten myös idän uskontojen… no, joka tapauksessa noihin näkemyksiin kuuluu, että Luoja (eli tässä nyt pitää kyllä sitten hyväksyä tuo Korkeampi Olento), antoi alkaville ihmisroduille väriensä mukaan erilaiset tehtävät ts. emme olleetkaan ihan vaan pelkkää Aatamimassaa, vaan meille tuli erilaisia erikoistumisia – tuolloin ei vielä tarvittu Nokia - insinöörejä, mutta erilaistumisia alkoi siis jo tapahtua heti alusta.
” Suuressa Ikuisuudessa jokainen erityinen Muoto antaa itsestään tai säteilee omaa Erityistä Valoaan, & Muoto on Jumalainen Näky ja Valo on hänen Vaatetuksensa. Tämä on Jerusalem jokaisessa meissä... ja Jerusalemia kutsutaan Vapaudeksi ” (Jer. 54: 1 )
William Blake, Jerusalem
Valon eli tulen ymmärtämisen ja hoitamisen tehtävä osui näille kalpeanaamoille, jotka sitten siis opettelivatkin tehokkaasti tuon älyn kipinän käytön. Ensiksi he ottivat pyörän eli auringon pyhimmän symbolin ja pistivät sen rattaiden alle – toisin sanoen häpäisivät sen – sitten he ottivat tuon tulen ymmärryksen ja kehittivät aseet, räjähdykset, koneet ja kaiken tuon, minkä keskipisteessä on nyt tuo valo, eli tuli ja näin todella, kuten Prometheuksen myytistä voimme lukea, niin varmaankin sitten tuo Lucifer eli valolla keplottelija vähitellen sitten todella syntyi ja Natsismi, sekä oikeaoppinen kiihkokristillisyys (mm. Ku Klux Klan) sekä rationaalinen, objektivoiva tiede ovat sen älyn tunnusmerkkejä.
Syntyi kone-ihminen; ei tunteva olento, jonka sielu oli kokonaan alistettu tai jopa hävitetty. Syntyi siis itsetietoinen, ylpeä olento, joka lankesi paratiisillisesta Ambomaasta ja sen hedelmällisistä vapauden kehdoista tänne Eurooppaan tuli nyt takapuolensa alla; aina kiireessä, aina kohkaamaassa, pyrkimässä ”johonkin” – aina matkimassa Luojaa ja keksimässä mitä kummallisimpia ja toinen toistaan pirullisempia tapoja tuhota itseään ja omaa luontoaan eli ruumista, joka taas oli tuo Maa.
Sitten kehitettiin kummallisia oppeja, joissa todettiin, että maasta sinä olet tullut ja maaksi olet tuleva; samaan aikaan kuitenkin tuota maata siis raiskattiin, pilkottiin, rajattiin ja halveksuttiin, minkä kerittiin ja ennekaikkea sitä orjuutettiin kaikilla mahdollisilla tavoilla, joista aistinautintojen lisääminen ja sukupuolielinten palvonta toi ihmisen lopulta lopullisen rappion porteille modernin tiedonvälityksen Sodomassa ja Gomorrassa.
Valittavat peruspoljento – laulut ovat myös ominaisia vaikka kuinka monelle kansalle, joten blues ei ole oikeastaan mikään poikkeus. Samoin kertovia nuotiolauluja tietyillä poljennoilla on ollut aina.
Oli tavallaan helpotus lukea Kauko Röyhkän Lou Reed – kirjaa, josta ensimmäistä kertaa kuulin että Lou Reed EI halunnut että Velvet Underground kuulostaa bluesilta! Se oli minulle helpotus, sillä olin aina ihmetellyt itsessäni piilevää pikku arjalaista, joka vinkui bluesia vastaan – en nimittäin ole koskaan pitänyt bluesista oikeastaan ollenkaan.
Velvet Undergroundia taas pidän oikeastaan koko modernin yhteiskunnan rockin perustana ja siksi oli mielenkiintoista lukea tuo lausunto kirjasta. Tämä tuki myös ymmärrystäni siitä, että länsimaiset yksinkertaistukset lähes joka asiasta johtuvat vain järjen ylivallasta ja siksi elämme kuvitteellisella logiikka - janalla, joka sanelee suuren osan historiaamme ja täysin ns. tiedettämme. Kuitenkin tuo blues – juuren miettiminen ja se tunne, joka minulla oli ollut 80 – luvulta lähtien, että valkoisen miehen musiikki Ei ollut tuota samaa mustaa blues – juurta ajoi syvemmälle tarkastelemaan koko tämä eurooppalaisen ihmisen sielun kuvaa ja siitä kumpuavaa musiikkia ja taidetta.
On myös olemassa monenlaisia oletuksia ja näkemisen tapoja. Jos tutkii esimerkiksi Amerikan Intiaanien luomiskertomuksia poikkeavat ne aivan täysin koko siitä ”big bang” – ajattelusta, joka meidän tieteessämme vallitsee. Hehän yleisesti esimerkiksi eivät hyväksy ideaa, että polveutuisimme apinoista, mutta meidät kaikki on aivopesty uskomaan sokeasti noihin nuoriin ja hyvin vaillinaisiin ”tieteellisiin” teoreemoihin – sama pätee lähes ääliömäiseen Big Bang – teoriaan, jossa yhtäkkiä ei missään ja jonkun?? hemmetin pakkovoiman ajamana universumin kaikki materia syntyy tyhjästä???
Valkoinen ihminen on aina taivuttanut älyä rautakahleisiin, jonka vain mittasuhteiden, ns. objektiivisen havainnon ja logiikan alueet sanelevat. Tästä olemmekin sitten joutuneet tähän kaaokseen, josta siten blueskin syntyi.
Eli lyhyesti – ensin keksitään, että joillain on oikeus Jumalansa oikeuttamana ryöstää toisilta omaisuus ja maa, sitten tieteellisen ihmiskuvan avulla oikeutetaan toisten kansojen tyrannia, alistaminen ja kahleisiin pistäminen, sitten loogisen ajattelun tuomalla materialismilla pistetään nuo orjat tienaamaan lisää näille järjen jättiläisille ja kun sitten Blues on tehnyt tehtävänsä ja liuottanut hiukan vapauden näkymiä takaisin sielusta, niin sitten sama orjuus ja samat kahleet siirretään ihan tavalliselle kansalaille. tätä sitten kutsutaan joko markkinataloudeksi tai sosialismiksi, jotka pohjimmiltaan ovat samaa kontrollissa olevien ryhmien sanelua ”alemmille” eli tavallisille kansalaisille.
Natseissa oli se mukava, että he toivat hienosti esille koko tuon valkoisen miehen ajattelukoneiston; sen ylpeän rationaalisuuden ja uskon mekanismit, joten meidän on syytä olla kiitollisia noista opetuksista. Niistä vain sitten pitäisi myös oppia jotain. Natsismi itse asiassa paljasti kaikkein selkeimmin eurooppalaisen ihmisen perinnön sekä sielun tilan; tuo tila on potentiaalisena kaikissa meissä kun haluamme jonkun idean, ajatuksen tai dogman avulla liittää muut siihen mukaan ja käytämme ” oikeassa olemisen” vaillinaista tilaa siihen.
En siis usko että valkoinen ”herrarotu” on musiikissaan ja itseilmaisussaan bluesin jälkeläinen – osa vaikutteista ja tavoista tietysti on kummunnut sieltä ja hyvä onkin, mutta valkoisen miehen blues on ihan muualla ja se syntyy aivan toisella tavalla meidän sielumme tai olemuksemme rakenne on erilainen ja myös kehityshistoriamme on erilaista. Tämä jotenkin tuli hyvin esiin juuri 1980 – luvun kulttuurissa ja juuri noissa vaikutteissa 20 – ja 30 luvuilta, joista aikakausista tuona ajan musiikki ja taide ammensi suurelta osin voimansa
Uskoisin, että valkoisen miehen rotu on Luciferin rotua, tuon valontuojan, jonka juhlaa suomenruotsalaiset kynttiläpäät viettävät tänäkin päivänä. Ei kai nyt kukaan uskovainen Lucifer nimeä anna sille, joka on tuomassa valoa? Valostahan jankuttaa joka pastori joka niemen nenässä ja luomiskertomuskin jonkun paikalla olleen reportterin kuulemana alkaa, että tulkoon Valkeus…
Amerikan alkuperäisheimoilla on siis erilainen näkemys kansoista ja mantereista ja heidän opetuksensa kuulostaa jotenkin paljon viisaammalta – niin muuten myös idän uskontojen… no, joka tapauksessa noihin näkemyksiin kuuluu, että Luoja (eli tässä nyt pitää kyllä sitten hyväksyä tuo Korkeampi Olento), antoi alkaville ihmisroduille väriensä mukaan erilaiset tehtävät ts. emme olleetkaan ihan vaan pelkkää Aatamimassaa, vaan meille tuli erilaisia erikoistumisia – tuolloin ei vielä tarvittu Nokia - insinöörejä, mutta erilaistumisia alkoi siis jo tapahtua heti alusta.
” Suuressa Ikuisuudessa jokainen erityinen Muoto antaa itsestään tai säteilee omaa Erityistä Valoaan, & Muoto on Jumalainen Näky ja Valo on hänen Vaatetuksensa. Tämä on Jerusalem jokaisessa meissä... ja Jerusalemia kutsutaan Vapaudeksi ” (Jer. 54: 1 )
William Blake, Jerusalem
Valon eli tulen ymmärtämisen ja hoitamisen tehtävä osui näille kalpeanaamoille, jotka sitten siis opettelivatkin tehokkaasti tuon älyn kipinän käytön. Ensiksi he ottivat pyörän eli auringon pyhimmän symbolin ja pistivät sen rattaiden alle – toisin sanoen häpäisivät sen – sitten he ottivat tuon tulen ymmärryksen ja kehittivät aseet, räjähdykset, koneet ja kaiken tuon, minkä keskipisteessä on nyt tuo valo, eli tuli ja näin todella, kuten Prometheuksen myytistä voimme lukea, niin varmaankin sitten tuo Lucifer eli valolla keplottelija vähitellen sitten todella syntyi ja Natsismi, sekä oikeaoppinen kiihkokristillisyys (mm. Ku Klux Klan) sekä rationaalinen, objektivoiva tiede ovat sen älyn tunnusmerkkejä.
Syntyi kone-ihminen; ei tunteva olento, jonka sielu oli kokonaan alistettu tai jopa hävitetty. Syntyi siis itsetietoinen, ylpeä olento, joka lankesi paratiisillisesta Ambomaasta ja sen hedelmällisistä vapauden kehdoista tänne Eurooppaan tuli nyt takapuolensa alla; aina kiireessä, aina kohkaamaassa, pyrkimässä ”johonkin” – aina matkimassa Luojaa ja keksimässä mitä kummallisimpia ja toinen toistaan pirullisempia tapoja tuhota itseään ja omaa luontoaan eli ruumista, joka taas oli tuo Maa.
Sitten kehitettiin kummallisia oppeja, joissa todettiin, että maasta sinä olet tullut ja maaksi olet tuleva; samaan aikaan kuitenkin tuota maata siis raiskattiin, pilkottiin, rajattiin ja halveksuttiin, minkä kerittiin ja ennekaikkea sitä orjuutettiin kaikilla mahdollisilla tavoilla, joista aistinautintojen lisääminen ja sukupuolielinten palvonta toi ihmisen lopulta lopullisen rappion porteille modernin tiedonvälityksen Sodomassa ja Gomorrassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)