Mitä helvetin hyötyä on siitä, että elää ”vaarallisesti”? No eihän me eletty vaarallisesti – elämä vain oli sellaista. Elämässä on ikään kuin eri ”tasoja”, jotka varsinaisesti eivät ole tasoja, mutta jotka kuitenkin ovat yleensä horisontaalisti erillä toisistaan. Normaalisti tunnemme tällaiset rakenteet luokkayhteiskunnista mutta tosiasiassa koko elämä rakentuu sillä tavalla ja joidenkin on suoritettava Benji – hyppy – hyppy tuntemattomaan ns. turvallisen elämän ponnahduslaudalta.
Ei se ole edes valinta vaan jotain vain tapahtuu - välttämättömyys; initiaatio mielettömyyteen, pelon ja kaaoksen kohtaaminen. Meillä ei ole enää nuorille miehille initiaatioriittejä ja siksi asvalttiin jää niin paljon jälkiä: jos elämänlanka on liian lyhyt se ei kelaudu enää takaisin ja jäät johonkin välitilaan epäonnistujana, henkisesti liikaa menettäneenä, kadottaen kokonaan ”normaalielämän” turvan tai jos elämänlanka on liian löysällä, se hypyn kohokohdassa tai seuraavassa takaisin kimpoavassa liikkeessä irtoaa ja seuraa kuolema – joko henkinen tai fyysinen tai liian vaikea vammautuminen; sielun kadottaminen, joka ehkä on pahin vaihtoehto.
Astu askel, pidätä hengitystä, syöksy! Yksi – kaksi – kolme kuole!
Levottomuus valtaa mielen; Kuvia:
Makaamme Amsterdamissa aamun kaikenpaljastavassa auringonvalossa katukäytävällä: Sally, Floyd, Delay, Jutta, Pete. Olemme puhuneet The Book of Bookista, kirjasta jossa paljastamme koko universumin luonteen – kirjasta, jossa on kaikki mitä ikinä olet halunnut tietää. Olimme päättäneet yhdessä kirjoittaa sen, todellakin Kirjojen Kirjan.
Joskus. Tulevaisuudessa, kun voisimme pysähtyä hetkeksi. Timanttikoirat.
Pohjavoiteena käytimme Floydin Joe Blascoa, se oli hyvä kasvojen pohjavoide ja peitti hyvin ihon rosoisuuden ja antoi Lumene Stardust – puuterille hyvän pidon. Kaikki käyttivät Lumene Stardust – puuteria ja Stadissa se loppuikin usein kaupoista.
Me olimme Kalpeita Poikia, Dandyjä, vitun hienostelijoita ja joo, kyllä toisiaankin olimme – pidimme itseämme älyllisenä eliittinä ja olimme tietoisia vetovoimastamme – siitä ei ollut epäilystäkään. Tiesimme myös kuuluvamme korkeampaan rotuun, joka pelastaisi Suomen henkiseltä nääntymiseltä – oli siis paljon tekemistä!
© Petri Hakkarainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti